Musiikkielokuvalla tarkoitetaan elokuvaa, jossa musiikilla on keskeinen asema. Musikaaleissa musiikkia on yleensä vielä enemmän. Ne ovat usein läpisävellettyjä teoksia, jotka käyttävät aikansa pop-musiikkia. Kuuluisia musikaaleja ovat muun muassa Grease, Hair, Cats, West Side Story ja Sound of Music. Ilmiönä musikaali on edelleen melko yhdysvaltalainen, mutta paljon musiikkia sisältäviä musiikkielokuvia tehdään silloin tällöin myös Suomessa.

Varhaisia suomalaisia musiikkielokuvia edustaa muun muassa vuoden 1951 Kesäillan valssi. Elokuva on rakennettu Oskar Merikannon musiikin varaan ja siinä soi yhteensä 15 Merikannon sävellystä. Draamaelokuva kertoo köyhän muusikon ja rikkaasta perheestä olevan tytön rakkaustarinan. Elokuvan on ohjannut Hannu Leminen ja pääosissa nähdään Eeva-Kaarina Volanen sekä Leif Wager.

90-luvulla Suomessa tehtiin useampi melko hyvin menestynyt musiikkielokuva. 1991 ilmestynyt Iskelmäprinssi on 60-luvulle sijoittuva iskelmäkilpailujen ja lavatanssien värittämä komedia, jossa seurataan kahden nuoren parin rakkaustarinaa ja heidän tulevaisuuden haaveitaan. Elokuvassa soi muun muassa Paul Ankan, Pirkko Mannolan, Anna Hanskin ja Reijo Taipaleen musiikkia. Se sisältää lisäksi autenttista kuvamateriaali 50- ja 60- luvuilta. Toinen 90-luvulla valmistunut, suosittu musiikkielokuva on Pitkä kuuma kesä, joka ilmestyi vuonna 1999. Tämän komediallisen nuorisomusiikkielokuvan on ohjannut Perttu Leppä ja se sijoittuu suomirockin kulta-aikaan 80-luvulle. Elokuva on saanut kiitosta monilta kriitikoilta. Siinä esiintyy suomirockin huippunimien kuten Pelle Miljoonan, Hanoi Rocksin, Eppu Normaalin, Hassisen Koneen ja Rauli ”Badding” Somerjoen musiikkia.

2000-luvun musiikkielokuvista suosioon on noussut muun muassa vuonna 2005 ilmestynyt Tyttö sinä olet tähti. Humoristinen ja kepeä elokuva kertoo nuorten ihmissuhdekuvioista ja musiikista. Elokuvassa kuullaan muun muassa Mariskan, Iso H:n, Notkean Rotan, Redraman ja Kapasiteettiyksikön musiikkia. Pääosia näyttelevät Pamela Tola ja Samuli Vauramo. Vuonna 2010 ilmestynyt nykypäivään sijoittuva musikaali ”Jos rakastat” kertoo puolestaan ministerin tyttären ja maahanmuuttajan rakkaustarinan. Pääosissa nähdään Elli Vallinoja, Chike Ohanwe, Minttu Mustakallio ja Taneli Mäkelä.